Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

East-Risk Management on perustettu vuonna 1996 lakiasiaintoimistona.

 

Yritys on toteuttanut runsaasti tutkimuksia asiakkaiden toimeksiannosta sekä Suomessa että Suomen ulkopuolella, mm Pohjoismaissa, Baltiassa, Puolassa, Venäjällä, Ukrainassa ja Kazakstanissa.  

 

 

Oikeudellista käsialanvertailua tarvitaan tyypillisesti petos- ja väärennysrikosten tutkinnassa.

Nimensä mukaisesti se on nimenomaan vertailututkimusta, jonka tarkoituksena on selvittää, onko kiistanalaisen kirjoituksen kirjoittaja sama kuin vertailutekstin kirjoittaja. Kuten on helposti todennettavissa, kukaan ei kykene kirjoittamaan kahta käsialanpiirteiltään identtistä tekstiä ja näin ollen tutkimuksessa on arvioitava, ovatko kiistanalaisen tekstin ja vertailunäytteiden väliset eroavuudet kirjoittajan käsialan luonnollista vaihtelua vai onko kyse kahden eri kirjoittajan tekstistä.

Viite:

Kimmo Himberg ”Tekninen rikostutkinta. Johdatus forensiseen tieteeseen.” Poliisiammattikorkeakoulun oppikirjat 9, 2002.

Tervetuloa riski- ja turvallisuusasiantuntijan sivuille!

 

 

 

VALHEENPALJASTAMINEN

 

Sisältö:

  1. Valheet ja valehteleminen
    1. Totuus, totuudenmukaisuus, valhe, valehteleminen ja vilppi ilmiöinä
    2. Kommunikointi, viestintä ja valehteleminen
    3. Valehtelun syyt ja muodot
    4. Persoonallisuuden kehitys ja valehtelemisen taito
    5. Sukupuoli ja valehtelu
    6. Valehteleminen ja persoonallisuushäiriöt (patologinen valehtelija, psykopaatit ja narsisti)
    7. Valehtelemisen kulttuurinen ja alakulttuurinen aspekti
  2. Valheenpaljastaminen
    1. Valheen markkerit viestinnässä
      1. Informaation mm. tunneinformaation prosessointi, muisti, mielikuvitus ja luovuus, tunteet ja stressi.
      2. Valehteleminen prosessina, kognitiivinen dissonanssi, kognitiivinen ylikuormitus sekavuus- ja valvovat prosessit.
      3. Somaattinen ja vegetatiivinen hermosto, hermoston reaktioiden merkitys valheenpaljastuksessa, reaktioiden havainnoiminen ja tulkinta.
      4. Tunteiden ilmaiseminen ja tunteiden teeskentely, havainnoiminen ja tulkinta.
      5. Nonverbaalisen viestinnän merkkijärjestelmät, niiden havainnoiminen ja tulkinta.
        1. Valheen markkerit nonverbaalisessa viestinnässä, niiden havainnoiminen ja tulkinta.
      6. Verbaalisen viestinnän merkkijärjestelmät, niiden havainnoiminen ja tulkinta.
        1. Valheen psykolingvistiset markkerit verbaalisessa viestinnässä, niiden havainnoiminen ja tulkinta.
      7. Hermostoreaktioiden sekä nonverbaalisten ja verbaalisten markkerien kokonaisarviointi valheenpaljastuksessa.
      8. Havainnointitekniikat valheenpaljastuksessa.
    2. Kysymysasettelutekniikat ja taktiikat valheenpaljastuksessa
    3. Tilanteiden rakentaminen ja manipulointitekniikat avuksi valheenpaljastuksessa.
    4. Valheenpaljastaminen kokonaisprosessina.
    5. Harjoittelut, palautekeskustelu ja päätössanat. 

  

Aika                                                to 23 - pe 24 marraskuu 2017

 

Paikka                                            LahtiSibeliustalo (Ankkurikatu 7, 15140 Lahti).

 

Kesto                                              Kaksi peräkkäistä koulutuspäivä.

                                                        Alkaa klo. 9:00, päättyy klo. 16:00:

                                                                klo. 8:30-9:00                    Aamukahvi suolaisella kahvileivällä

                                                        klo 9:00-12:00                   Luento

                                                        klo 12:00-12:45                 Lounas (kolmen ruokalajin buffet lounas)

                                                        klo 12:45-16:00                 Luento, harjoittelu (iltapäiväkahvi makealla                                                                                                      kahvileivällä ennen harjoittelua)

 

Hinta                                              480 euroa/osallistuja (sis. alv).

                                                                Hinta sisältää kahden päivän luennot ja harjoittelut, koulutusmateriaalit                                                         sähköisessä muodossa, lounaan ja kaksi kahvitusta per koulutuspäivä.

 

 

Maksuehto                                    Koulutusmaksu laskutetaan osallistujilta koulutustilaisuuden                                                         jälkeen. Maksuehto on 14 pv. netto.

 

  

 

Sitovat ilmoittautumiset 01.11.2017 mennessä osoitteeseen lassi.rytkonen@east-riskmanagement.com

Peruutuksen voi tehdä maksutta viimeiseen ilmoittautumispäivään mennessä. Mikäli peruutus tulee myöhemmin, peritään puolet koulutusmaksusta. Jos koulutukselle jättää tulematta eikä sitä ole peruuttanut, peritään maksu kokonaan. Sairaustapauksissa koulutusmaksua ei veloitetaan (on esitettävä lääkärintodistus!).

 

 

 

 

 

Kouluttaja Lassi Rytkönen

Kouluttajana toimii lakimies, riskikonsultti Lassi Rytkönen.

puh. 045 860 9866

 

Kouluttajana toimii lakimies ja riskikonsultti Lassi Rytkönen. Rytkönen on saanut valheenpaljastuskoulutuksen mm. Venäjällä ja Israelissa. Rytkösellä on 20 vuoden ainutlaatuinen kokemus erilaisten vahinko-, riita- ja konfliktitilanteiden selvittämisessä ja tutkimuksessa Suomessa ja ulkomailla. Tärkeänä osa-alueena kaikissa tutkimuksissa ovat olleet lukuisat valheenpaljastukseen liittyvät selvitykset.

 

 

 

 

  

Nykyisessä nopeasti muuttuvassa maailmassa on tarve lakimiehen, turvallisuus- ja riskiasiantuntijan palveluille. Tarpeita voivat synnyttää kontaktit uusiin ihmisiin tai yrityksiin, erilaisten sattumusten ja tapahtumien peitellyt syyt, niihin liittyvien riskien selvittäminen, epäilykset tai epävarmuudet kumppanien kompetenssista, kelpoisuudesta, rehellisyydestä, lojaaliudesta ja luotettavuudesta, pelko huijatuksi tulemisesta tai toteutunut huijaus, kavallus, rikos, vahingon aiheuttaminen tai muu sen tapainen syy.

 

KAHDENKYMMENEN VUODEN KOKEMUS TURVALLISUUS- JA RISKIENHALLINNAN ALALLA

 

Olemme laki- ja turvallisuuskonsulttitoimisto, jolla on 20 vuoden kokemus toimimisesta Suomessa ja Suomen rajojen ulkopuolella. Tarjoamme yrityksille ja yksityisille henkilöille konsultointia turvallisuuskysymyksissä ja riskien hallinnassa, laaja-alaisesti tutkintapalveluja, mm. valheenpaljastuspalveluja, sekä koulutuspalveluja

 

Yritys on toteuttanut mm. runsaasti tutkimuksia asiakkaiden toimeksiannosta sekä Suomessa että Suomen ulkopuolella, mm Pohjoismaissa, Baltian maissa, Espanjassa, Kreikassa, Turkissa, Puolassa, Venäjällä jne. Toimintaperiaatteenamme on selvittää kaikki asiakasta kiinnostavat seikat yksityiskohtaisesti, ammattitaitoisesti ja luottamuksellisesti.

 

Katso 

 

VALHEENPALJASTUSPALVELUN PRESENTAATIOTILAISUUDET

  • Joensuu 31.10.
  • Rovaniemi 3.11.
  • Helsinki 9.11.

                                        lisätietoa tästä

 

KOULUTUKSIA SYKSY 2017

                                                 ilmoittaudu koulutukseen tästä 

 

 

 

 ________________________________________________________________________________________________________________________________

 

Ottakaa yhteyttä, niin kerromme lisää!

Lassi Rytkönen

E-mail: lassi.rytkonen@east-riskmanagement.com

Puh: 045 860 9866

 

 

 ________________________________________________________________________________________________________________________________

 

 

   

Valheenpaljastuspalvelu

 

 

LVA6.50–valheenpaljastin auttaa arvioimaan keskustelukumppanin tunnetilaa ja rehellisyyttä analysoimalla ääntä reaaliaikaisesti neuvottelussa tai puhelinkeskustelussa.

 

 

Tietoa meistä

East-Risk Management on perustettu vuonna 1996 lakiasiaintoimistona. Vuodesta 1998 lähtien yritys on toiminnut sekä lakiasiaintoimistona että yksityisenä tutkintatoimistona.

 

Yritys on toteuttanut runsaasti tutkimuksia asiakkaiden toimeksiannosta sekä Suomessa että Suomen ulkopuolella, mm Pohjoismaissa, Baltian maissa, Espanjassa, Kreikassa, Turkissa, Puolassa, Venäjällä, Ukrainassa ja Kazakstanissa.  

 

 

ks. myös www.east-riskmanagement.com 

 

East-Risk Management Facebookissa:

East-Risk Management on Suomen Yksityisetsivä - ja Lakitoimistoliitto Ry:n jäsen

East-Risk Management on myös jäsenenä kansainvälisessä yksityisetsivien järjestössä I.K.D:ssä (International Federation of Associations of Private Detectives)